Kun mun vanhemmat erosivat vuonna 2000 mun luokalla oli tasan yksi toinen oppilas, jonka vanhemmat olivat eronneet. Muistan kun koulussa höpötettiin, että miten kamalaa se olisi jo omat vanhemmat eroaisivat ja säälittiin vähän luokkamme poikaa, jolla oli kaksi kotia. No mä olin seuraava. Olin kymmenen, kun muutettiin äidin kanssa toiselle paikkakunnalle ja tutusta lapsuudenkodista tuli isän koti ja samalla minun ja veljen viikonloppukoti.  Mulla alkoi uusi elämä. Tänä vuonna 2019 minusta tuli uusperheen jäsen uudelleen eri roolissa: lapsettomana aikuisena. Tilanne on herättänyt myös minussa kaikenlaisia tunteita ajalta, kun oma lapsuuteni oli murroksessa.

Mikä on lapsettoman aikuisen rooli uusperheessä?

Miehelläni on 12-vuotias poika ja jo aikuinen tytär. Voisi kuvitella, että tällaiseen yhtälöön on hankala lapsettomana sopeutua. Meillä on ollut ylä- ja alamäkiä, se kuuluu elämään. Pidämme valtavasti toisistamme ja valtaosan ajasta tulemme hienosti toimeen. Olen elänyt elämäni ja lapsuuteni normaalista poikkeavassa perheessä, joten suhtautumiseni elämään on aika kepeää. Perheessäni käsitellään todella vaikeitakin aiheita ronskisti huumorin avulla.  

Kun muutin mieheni luo (melko lyhyen yhdessä olon jälkeen) hänen ja lasten yhteiseen kotiin, olin hieman hämilläni mikä on tuleva roolini perheessä. Miten lapset suhtautuvat minuun? Miten sopeudun heidän arkeensa ja tapoihinsa? Miten toimin niin, että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla ja kaikilla on tilaa olla oma itsensä? Miten tuen perheen elämää ja arkea mahdollisimman hyvin? Miten löydän paikkani ja roolini perheessä rikkomatta kuitenkaan mitään? Miten onnistun olemaan oma itseni (jämäkkä, omanarvontunteva ja itsenäinen) olematta kuitenkaan lasten mielestä ihan umpikusipää? Lapselle tämä on oikeasti aika vakava ja vaikea paikka. Heidän kotiinsa on muuttanut puolituttu aikuinen, johon ei ole ihan tarkkaan määritelty, miten häneen kuuluu suhtautua. Tilanne vaatii äärimmäisen hyvää tasapainottelua kaikilta.

Näin musta tuli Noita

Toin muutossa mukanani muutamia henkisiä tavaroita muun muassa Vastausten kirjan ja enkelikortit. Poika alkoi näiden tavaroiden takia kutsumaan jo aika alussa minua Noidaksi. ”Mikäs siinä,” ajattelin. Noidat ovat mystisiä, viisaita, vanhoillisia, itsenäisiä, itsevarmoja ja he seisovat omien mielipiteidensä takana. Olen siis oikein mielelläni Noita. Voin tämän varjolla olla myös välillä lapsen näkökulmasta ankara tai jopa paha. Tällä Noidalla on nimittäin kryptoniittinsa; epäoikeudenmukaisuus, valehtelu, itsekkyys, epäsuvaitsevaisuus ja perse homeessa istuskelu, kun muut ovat tehneet jo osansa. Onneksi tällä Noidalla on kuitenkin aika pitkä pinna sekä lämmin, huolehtivainen ja välittävä luonne.

On ollut hauska huomata, miten keskusteluyhteys lasten kanssa on helpottunut ja syventynyt, kun välineenä on ”henkisiä” tavaroita. Lapset näkevät myös hölmön, hupsun ja huumorintajuisen puolen minusta. Nostamme välillä enkelikortin pakasta ja luemme puoli huumorilla positiivisen viisauden, jonka tarkoitus on antaa joku ajatus päivään. Tai jos johonkin asiaan halutaan vastaus voi kysyä kirjalta, joka antaa vastauksen joko kyllä, ei tai ehkä. Pojan kanssa varsinkin pääsemme tämän Noita-vertauskuvan kautta tutustumaan leikin kautta toisiimme paremmin. Meillä on koko ajan tietynlainen satu menossa. Keskustelemme siitä, kuinka olen käynyt Kyöpelivuorella koulua, ja ketkä ovat olleet siellä koulukavereitani ja mitä noitakoulussa opiskeltiin. Harmiton satu, joka jatkuu ja on täynnä elämänviisauksia sekä tarinoita muodossa, jotka ovat nuoren mielestä hauskoja. Hupsuttelu, hauskuus ja huumori on mielestäni valtavan tärkeää pitää mukana.

Uusperheen kaksi kultaista perusasiaa

Noidan rooli on minulle siis ihan täydellinen. Olen oikein mielelläni ennemmin Noita kuin vaikka äitipuoli tai hajuton, mauton ja näkymätön isän naisystävä. Äitipuoli sana varsinkin on minusta aivan kamala. Olen korostanut lapsille muutenkin, että heillä on jo äiti ja minä en ole äitiin verrattava. Juuri tästä syystä odotankin heiltä samanlaista kunnioitusta ja arvostusta minua kohtaan, jonka he antavat muille ihmisille ja minä annan heille.

Nykyään perhesuhteet ovat monimutkaisia ja perheisiin kuuluu monenlaisia henkilösuhteita. Ei ole mielestäni oikeaa tai väärää tapaa olla uusperheenjäsen. Koen kuitenkin tärkeänä, että muutamat perusasiat ovat kristallinkirkkaita kaikille; toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus. Tämän täytyy ilmentyä sanoissa ja teoissa. Ylilyöntejä ja väärinkäsityksiä sattuu, mutta niistä täytyy pystyä totuudenmukaisesti puhumaan ja asiat täytyy pystyä selvittämään. Elämä ei ole koko ajan ruusuilla tanssimista. Kun muistaa arvostaa ja kunnioittaa muita myös vaikeissa tilanteissa, kun asioista ollaan eri mieltä, pääsee ihmissuhteissakin aika pitkälle. Onpa lapsettoman puolison rooli uusperheessä mikä tahansa, pääasia on, että se sopii hänelle ja kaikilla perheessä on hyvä olla.

Minun roolini on olla huolehtivainen, perheen elämää tukeva aikuinen, Viisas Noita. Ja tässä roolissa mun on hyvä olla juuri nyt.

-turuntimantti-